12.12.2018 Kaleva julkaisi artikkelin ”Työryhmä: Fossiilisella ja bensiinillä ja dieselillä ajaminen kalliimmaksi vuosi vuodelta ja täysi myyntikielto 2045”. Uutinen käsittelee tulevista toimeenpanoista, jotta Suomen liikenteen kasvihuonepäästöt saataisiin nollaan vuonna 2045. Uutisessa laaditaan keinoja joilla saataisiin ihmisiä enemmän siirtymään julkiseen liikenteseen tai muihin ratkaisuihin.

 ”Punainen lanka on, että fossiilisten käyttö tulisi vuosi vuodelta kalliimmaksi, summasi työryhmän puheenjohtaja, osastopäällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.” Hänellä on periaatteena, että saastuttaja maksaa. Uutisessa mainitaan että pääpaino on polttoaineverossa, joka nostaisi bensiinin ja dieselin hintaa. Autoista kiinnostuneena ihmisenä mielestäni työryhmän laatima suunnitelma ei tule niin helposti toteutumaan kuin se kuulostaa. Polttoaineveron nousu, ajoneuvoveron porrastaminen voimakkaammin, tiemaksut ja kalliimpi pysäköinti kaupunkeihin tulee laskemaan ihmisten onnellisuutta Suomessa mielestäni erittäin paljon.

Uutisessa todetaan, että 2030 vuonna liikenteessä ei ole enään ollenkaan uusia dieselautoja ja raskaan liikenteen puolella luvut ovat 7000 ja 6000. Teknologia kehittyy koko ajan vuosi vuodelta ja uusia autoja kehiteltäessä polttoaineen kulutusta saadaan yhä pienemmäksi. 12 vuoden aikana voidaan ihan hyvin keksiä ratkaisu kasvihuonekaasupäästöjen loppumiseen tai edes huomattavaan vähenemiseen, että diesel- ja bensa-autoja tullaan näkemään vielä 12 vuoden kuluttua suomen liikenteessä.

 Suomi on melko harvaan asutettua maata ja moni asuu metsän keskellä, niin sähköautojen lataaminen ei ole välttämättä aina mahdollista. Jos täysi myyntikielto tulisi voimaan vuonna 2045 ja tulisi olla auto jolla liikkua, niin ei ole mikään halpa asia saada kotiin latauspistettä, ellei saada aikaan keksintöä jolla voitaisiin ladata perus pistokkeesta autoa.

Mielestäni työryhmän lähestymistapa ei ole kovin hyvä. Suunnitelmassa ei olla otettu kaikkien näkökulmia huomioon ja suunnitelman toteuttaminen tulee hankaloittamaan varmasti monen elämää jollain tapaan.