Kalevan sivuilla julkaistussa uutisessa ‘’Työryhmä: Fossiilisella bensiinillä ja dieselillä ajaminen kalliimmaksi vuosi vuodelta’’ (12.12.1018) puhutaan bensiinin ja dieselin hinnan kallistuvan ja jopa sen myynnin lopettamisesta vuoteen 2045 mennessä. En usko, että dieselin ja bensan myynnin lopettaminen on mahdollista siihen mennessä, mutta ajatus on silti hyvä. Vaikka hintoja nostetaan, en usko sen vaikuttavan hirveästi fossiilisten polttoaineiden ostoon.  En usko, että ihmiset luopuisivat kovinkaan helposti autolla ajamisesta, sillä onhan se nykyajan ihmisille helppo tapa päästä paikasta toiseen. Artikkelissa väitetään, että uusia sähköautoja ei myytäisi 12 vuoden kuluttua enää lainkaan sen sijaan ratkaisuksi ollaan mietitty ottaa käyttöön yhä enemmän sähköautoja. Jos tavoitteena on kasvihuonekaasujen päästöjen saaminen nollaan, onko kuitenkaan järkevää alkaa tuottamaan tuhansittain uusia sähköautoja, joiden valmistukseen menevät päästöt ovat mahdollisesti myös suuret. Kokonaisuudessaan ajatus on hyvä ja luonnon puolesta, mutta luulen ettei sen toteutus tule ainakaan kyseisellä aikatähtäimellä onnistumaan. On kuitenkin hyvä ajatus nostaa polttoaineiden hintoja, sillä se voi silti saada ihmiset ajattelemaan sen oston kannattavuutta ja kulutusta tarkemmin.