Antti Koistisen uutisessa “Ministeriön työryhmä ehdottaa: uusien bensa- ja dieselhenkilöautojen myynti pitäisi lopettaa vuonna 2035” (yle 12.12 2018) käydään läpi ministerin ehdotusta, joka mielestäni on mahdoton ja järjetön. Uutisessa kerrotaan että ehdotuksen tarkoituksena olisi poistaa Suomesta kaikki kotimaan hiilidioksidipäästöt liikenteestä. Asia tuntuu mielestäni mahdottomalta siksi, että Suomessa ei ole olosuhteet parhaat sähköautoiluun ja monella ihmisellä ei välttämättä ole varaa sijoittaa montaa kymmentä tuhatta autoon. Jokin aika sitten vastaan tuli uutinen jossa trafin mukaan suomalaiset ajavat keskimäärin 3500 euron autolla. Se kertoo aika hyvin että suomalaiset eivät liikoja autoihin panosta. Kumminkin Suomessa auto on aika monella hyvin tarpeellinen jos sellaisen omistaa. Joillekin auto mahdollistaa töissä käymisen, sillä työmatkat voivat olla pitkiä. Suomessa autoilusta verotetaan jo nykyäänkin paljon niin, valtion kassaan pitäisi saada jokin erikeino saada rahaa sillä suomalaiset ajavat paljon, mutta kyllä omasta mielestä maksavatkin tarpeeksi siittä saastuttamisesta mitä heidän autoilustaan tulee. Verotusta pitäisi nostaa lentoliikenteestä. Nykyinen autovero menee pääosin päästöjen mukaan, mutta miten tulevaisuudessa jos kaikilla on sähköauto. Mielestäni pitäisi saada muita maita enemmän mukaan tällaiseen hiilidioksidipäästöjen pienentämiseen, sillä Suomi on niin pieni tekijä ilmastomuutokseen. Mielestäni on turhaa täällä suomessa lopettaa polttomoottori autolla ajamista.  

 

Ongelmana sähkö autoissa on myös se, että yksityisen on vaikea korjata viat ja sekin että nykyäänkin ammattikouluissa oppilaita opetetaan korjaamaan nykyisiä autoja jotka toimivat bensalla tai dieselillä. Pätevyys ja ammattitutkinto menisi hukkaan, ainakin Suomessa. Se tarkoittasi myös sitä, että useat autokorjaamot menisi konkurssiin ja useita tuhansia työttömiäkin syntyisi. Myös autokaupat voisivat kokea taloudellisia tappioita tai sitten päinvastoin, sillä jos uudet sähkö- ja vety autot tulisivat myyntiin heidän liikkeiden kautta niin bensiini- ja diesel autojen omistajat voisivat antaa vaihdossa vanhan autonsa. Bensiini- ja diesel autolla ajaminen vuoden 2045 jälkeen olisi lähes mahdotonta sillä bensiinin ja dieselin myyminen olisi tarkoitus lopettaa silloin. Auto liikkeet saisivat paljon vaihdossa Suomessa “käyttökelvottomia” autoja millä ajaminen täällä ei olisi mahdollista niin ne voisi vielä myydä jonnekin kehitysmaahan, missä olisi mahdollista vielä ajaa sellaisella autolla. 

 

https://yle.fi/uutiset/3-10549400